Referenssit

BiteCloud – tehokkuutta perehdyttämiseen

Hyvä työhön perehdytys palvelee kaikkia, mutta samalla se vaatii ylimääräistä aikaa ja vaivaa työnantajalta. Karu on kehittänyt yhdessä 3D Talon kanssa BiteCloud-sovelluksen, jolla työntekijöiden perehdyttämisestä ja kouluttamisesta tulee tehokasta.

Perusteellinen perehdytys virtuaalisesti

BiteCloud perustuu virtuaalisiin sisältöihin, jotka hyödyntävät 360-asteista panoraamakuvaa. Käytännössä tämä tarkoittaa Google Mapsista tutun Street View’n kaltaista näkymää, joka alustan toiminnallisuuksien myötä tarjoaa hyvät lähtökohdat esimerkiksi tilojen tai työtehtävien esittämiseen.

Panoraamakuvaan voi liittää oleellisia tietoja työpaikan eri tiloista, työssä käytettävistä välineistä ja ohjelmista sekä työyhteisön toimintatavoista. Ohjeita on helppo selata sovelluksessa olevien kuvakkeiden ja nuolten avulla, ja oheen on mahdollista linkittää myös ulkoista oheismateriaalia perehdyttämisen tueksi.

Suojattua 360-kuvaa

BiteCloud tukee sekä 360-kuvaa että 360-videota. Sen laajennettuja sisältöjä voi tuottaa esimerkiksi 3DVista-sovelluksella.

Työnantajan ei tarvitse olla huolissaan BiteCloudin tietoturvasta. Sisältöjä voi jakaa joko vain kirjautuneille käyttäjlle tai sitten julkisilla linkeillä, jotka ovat voimassa valitun ajan. Sovellus on integroitu Azure AD:hen, joten kirjautumisen saa hoidettua kätevästi Microsoft-tunnuksilla. Kaikki materiaalit on kuitenkin suojattu jakamistavasta riippumatta, eikä yksittäisiin sisältöihin pääse lähdekoodin kautta käsiksi. 

Skaalautuvaa tekniikkaa

BiteCloudin taustalla olevat palvelinympäristöt on toteutettu Amazon Web Servicen avulla. Nämä ympäristöt ovat AWS-tekniikan ja Karun ammattitaidon ansiosta helposti ylläpidettäviä, tietoturvallisia ja skaalautuvia, vaikka ladattavia tiedostoja on paljon ja sisältöjen koot voivat olla isoja. Kokonaisuudesta ei myöskään aiheudu turhia palvelinkustannuksia.

Yhteistyö Karun kanssa on toiminut ongelmitta ja ammattimaisesti. Saamamme ohjelmointityö on ollut toiveidemme mukaista ja kommunikaatio sujuvaa.

Matti-Juhani Pekkanen, 3D Talo

Me

Karu Software on luova järjestelmätoimittaja, jonka metodilla onnistuu laajakin hanke. Kehitämme verkkopalveluita, mobiilisovelluksia ja integraatioita ohjelmistojen välillle.

Kysy lisää! info@karusoftware.fi tai soita +358 50 355 5150.

    Ota yhteyttä